Tähän kymmenenteen kirjoitukseen sattuikin sopivasti tarinaa kauniista mekoista ja kauan odotetuista esityksistä kevään puhjetessa kukkaloistoonsa. Tervetuloa jälleen mukaan musiikin antoisalle mutta kiemuraiselle polulle!
Mekkoja paperilla ja päällä
Lapsena vaihdoin mekkoja päivän mittaan useita kertoja, ja istuin pöydän ääressä piirtämässä suunnitelmia omista vaatteista. Koskaan minusta ei varsinaista vaatesuunnittelijaa kuitenkaan tullut, vaikka suunnittelu, ideointi ja vaatteiden tuntemus työni puolesta ovatkin välttämättömiä taitoja edelleenkin. Tämän kirjoituksen myötä palautui mieleen tuo pikkuprinsessa, joka vaihteli jatkuvasti mekkojaan. Ihanaa, että tuli jälleen tilaisuus leikkiä esiintymisten myötä vähän prinsessaa.
Keikkavalmistautumista ja jännitysfilosofiaa
Pikkuhiljaa purkautuvien korona-rajoitusten myötä minulle tarjoutui tilaisuus toteuttaa minikeikka. Otin haasteen vastaan. Esityskappaleiksi valitsin pari ”valmiuteen harjoiteltua” coverbiisiä, ja treenasin ne viikon aikana esityskuntoon.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pakkasin pianon, mikit ja vahvistimet auton takakonttiin ja esiinnyin soolona itseäni säestäen. Ihana tilaisuus päästä kokeilemaan esiintymistä pienelle yleisölle. Totta kai halusin kokeilla, vaikka esiintymisjännitys lennättikin ylimääräisen parven perhosia vatsanpohjaan.
Vaikka kappaleet olisivat entuudestaan tuttuja ja harjoiteltuja, esitystilanteessa voi tulla eteen lukuisa joukko isompia ja pienempiä haasteita, jotka oppii huomaamaan vain heittäytymällä tilanteisiin mukaan: Säilyykö tempo, löytyvätkö äänet, pysyvätkö sormet koskettimilla, vai unohtaako hetkessä kaiken aiemmin osaamansa…
Tilanteet ovat niin erilaisia, yleisön käyttäytyminen, ja reagointi, tila ja fiilis, kaikki vaikuttaa kaikkeen… Mitään ei ole ennalta kirjoitettu, vaan hetki näyttää onnistumisen. Ja ainoastaan tilanteessa voi tapahtua oppimista esimerkiksi siitä, kuinka mennä eteenpäin epävarmassa kohdassa, tai kuinka itse reagoi virheen sattuessa. Livetilanteessa virheitä tulee ja taatusti… huomaako niitä kukaan on sitten toinen asia. Tai sitten jos käy joku kunnon moka, ja mites siitä sitten eteenpäin.
Merimaisema, shampanjalasit, juhlan humu, puheensorina
Saavuin paikalle, kun kutsuvieraat olivat jo paikalla. Laitoin rauhassa mukana kulkevan pianon, piuhat ja mikin valmiiksi. Hengitin juhlatunnelmaa ja iloista puheensorinaa ihailleen ikkunasta kaunista merimaisemaa. Viimein tuli sopiva hetki esiintymiselle, hetki ottaa yleisön huomio. ”Hyvää iltaa!” 😊 aloitin hyväntuulisesti. Tilanne eteni omalla painollaan, en ollut valmistautunut puheiden pitämiseen vaan esiintymiseen, ja sainkin huomion mukavasti: yleisö hiljeni ja kuunteli keskittyneesti.
Soitin ja lauloin minulle rakkaat kappaleet: ”My immortal” ja ”Always remember us this way”. Olin käynyt tilanteen ennakkoon mielessäni läpi, ja osaisin biisit vaikka unissani. Yllättävää kyllä, en jännittänyt niin paljon kuin olisi voinut olettaa. Yleisö piti kuulemastaan, ja sain kiitosta esiintymisestä. Se, mihin en ollut valmistautunut oli, että yleisö olisi halunnut kuulla lisää. Lupasin ensi kerralle 😊. Keikka meni suunnitelmien mukaan, ja pääsin yli pienistä virheistä, joita tuli. Hieno fiilis!
Kangaskätköjä ja yllätyskuvaus
Pitkälle kevääseen jatkui epätietoisuus – tulisiko mitään muita esiintymisiä keväälle olemaankaan. Viimein selvisi, että musiikkiopiston kevään esiintymisiä ei koronarajoitusten myötä vieläkään saanut järjestää yleisölle, vaan tänä vuonna kevätesiintymiset tultaisiin taltioimaan videonauhoituksiksi. Onni sikäli, sain hyvän tekosyyn miettiä kuvauksiin esiintymisasua.
Tähän edellä kertomaani minikeikkaa ja tulevia kevään esiintymisiä varten tarjoutui tilaisuus ja syy jatkaa syksyllä alkanutta mekkoprojektia. Kuten aiemmin lokakuussa kirjoitin, valmistettiin Motown–konserttiin tuotannon ylijäämäpaloista asusteita ja esiintymismekkoni. Kangaskätköistä löytyi lisää ihania aarteita, joille talven mittaan oli ideoitu ompelijaystäväni Jelenan kanssa monenlaisia käyttötarkoituksia, odottaen tilaisuutta toteuttaa niistä tuotteita. Pitäisihän projekti saattaa loppuun, ideat oli hautunut yli talven.
Mekkoprojektin edetessä ideointihengessä satuin kulkemaan näyteikkunan ohitse, jossa oli aivan ihana mekko. Poikkesin katsomaan lähemmin. Valikoimasta löytyi aivan ihania, kuin minulle tehtyjä poistuvan malliston tuotteita. Suomalaista designia laadukkaista materiaaleista. Päädyinkin yllättäen sovitusten lomassa somemalliksi mairittelevilla kommenteilla varustettuna… hih…
Konserttiflyygeliin ”nojaillen”
Kun asut saatiin hoidettua, niin esityksiinkin oli rutkasti varmempi olo mennä. Tunnelmaa nosti vielä se, että pääsin soittamaan videonauhoituksissa oikealla konserttiflyygelillä. Pääsin myös harjoittelemaan flyygelin kosketustuntumaa: kuinka lujaa tai hiljaa on painettava koskettimia äänien aikaansaamiseksi. Flyygeliä ei turhaan kutsuta Grand pianoksi – flyygelikuumeeni roihahti saman tien. Näen jo haaveissani itseni rennosti siemailemassa kuohuvaa ”flyygelinmutkassa” säestäjän soittaessa täydellistä flyygelisoundia.
Kevään esityksiä varten mekkoprojektit valmistuivat, ja esitysviikolla pukeuduin tähän kuvassa näkyvään mustaan pitsimekkoon, jonka olimme Jelenan kanssa talven mittaan ideoineet. Yhteistyöllä Jelenan kanssa olemme kohta suunnitelleet jo lähes pienen mallistollisen verran vaatteita eri käyttötarkoituksiin: arkeen ja juhlaan. 😊 Jelena tuntee tyylini, ideoi kanssani, ja visioimme yhdessä.
Iloa ja ideoita – prinsessana jokilaivan kannella
Esiintymisten jälkeen pääsimme ystävien kanssa pitkien koronasulkujen jälkeen käymään jokilaivan kannella kuohuvilla – juhlistamaan prinsessapäivää. Siinä laineiden keinuttelussa heräsi jo uusia ajatuksia merellisistä kuvauksista, ja hauskuutimme toisiamme hulvattomilla visioilla uudenlaisista visuaalisista kuvausideoista musiikin ympärillä 🙂 Saapa nähdä, mitä kesä tuokaan tullessaan!
Sinun,
