


Fiilikset videon ja levyn julkaisun hetkellä
Julkaisupäivän tunteet ovat ristiriitaiset; olen kulkenut omaa artistipolkuani esikoislevyn julkaisuun saakka, jonka ajattelin aiemmin
olevan määränpää, mutta oikeastaan olen jo matkalla eteenpäin.
Julkaisupäivän tunteet ovat ristiriitaiset; olen kulkenut omaa artistipolkuani esikoislevyn julkaisuun saakka, jonka ajattelin aiemmin
olevan määränpää, mutta oikeastaan olen jo matkalla eteenpäin.
Muutama kuukausi taaksepäin meiltä kysyttiin, haluttaisiinko keikalle. Halusimme, ja lopulta keikkoja siunautuikin ihan mukavasti
enemmänkin. Meille oli vinkattu salaperäisestä tapahtumasta, jossa voisimme esittää setin 60-luvun musiikista…
Ajan moottoritietä vatsanpohjassa pieni kutina/jännitys. Tietoisesti valitsemallani radiokanavalla soi biisejä ympäri maailmaa. Biisisetti on selkeästi suunniteltu, tunnelma on vaihtumassa rockista hieman melankolisemman metallin suuntaan. Olin
Kunnon irtiotto pohjoiseen palauttaa minua rauhaan. Hiljaisuus ja ilo, yhdessä ja erikseen alkavat vaikuttaa luovuuteen ja musta tuntuu melko hyvältä. Ja harmaa. Ja sininen. Tervetuloa
Kun Päivistä tulee Piper, sekoittuu fantasiaa toden joukkoon. Piper Music syntyi halusta antautua luovuudelle, joka pääsee valloilleen Päivi Sihvosen Music Piper-puolessa. Musiikissa nainen ja piano
Samalla kun valoa on vähän, niin murhe pitää minua otteessaan konkreettisina menetyksinä. Esikoislevyni ensimmäisen singlen julkaisu lähenee päivä päivältä ja elän tunteita levyn valmistumiseen liittyen.
Tietyt kappaleet antavat lohtua ja voimaa vaikeina hetkinä. Tässä blogini 21. tekstissä olen auki elämän katoavaisuuden edessä, ja teen elämäni tiukimman väistöliikkeen. Kun on
Iso välietappi lähestyy. Kokonaisuus on saamassa viimein hahmon yhdeksän biisin esikoislevynä. Samalla myös pyöreä luku kaksikymmentä tulee täyteen tässä blogiartikkelissa, jossa kerron viimeisistä silauksista.
Kun avaa aistinsa kuumalle kesälle, ja antaa ajatuksen virrata, voi motivoitua vaikka pitkään keskeneräisenä olleen biisin hiontaan. Blogini yhdeksännessätoista kirjoituksessa pääset mukaan Crossroads-biisini valmistumisprosessiin.
Mikä muu voikaan tuoda yhtä upeasti inspiraatiota ja draivia kevääseen kuin pieni välihyppy Lontoon sykkeeseen. Tervetuloa lumoutumaan Lontoosta blogini kahdeksannessatoista jaksossa! Kiitos kun olet mukana!
Kevään saapuessa aistit herkistyvät, ja yllätyksiä kuvausreissuilla ei voi välttää. Tule mukaan kevään tunnelmaan, kun matka etenee musiikin kiemuraisella, mutta kevätaurinkoisella polulla blogin seitsemännessätoista osassa!
Kun tasokoe on tulossa, eikä löydy tapaa olla ”oikein” yleisön edessä. Kun aikataulut poukkoilevat ja aivot takovat, kiitos ei! Näistä tunnelmista vaikeuksien kautta voittoon vie
Viidennessätoista artikkelissani tuon etäisyyden lähelle. Kun kuu ja aurinko ovat yhdessä taivaalla tapahtuu jotain suurta! Kaikkeuden voimakas taidonnäyte lumoaa näytelmällään sukupolvia toisensa jälkeen ja inspiroi
Tämä blogini neljästoista julkaisu on suorastaan veret seisauttava kuvaus siitä, kun esiintymisjännitys vaihtuu lamaannuttavaksi esiintymispeloksi. Epätoivon kourissa tavoite onnistumisesta kuitenkin voittaa vähitellen, ja esiintymisestä tulee
Blogini kolmannessatoista osassa pyydän kiinnittämään turvavyöt! Nyt lähdetään Pariisiin. Matkani musiikin kiemuraisella polulla vei minut opettajani luo eurooppalaisen kulttuurin sydämeen. Tervetuloa mukaan! ”Pianotunnille ranskalaisissa koroissa”
Upeita asioita voi tapahtua, kun tarttuu pieniin ideoihin ja toimii fiilispohjalta. Tässä blogini kahdennessatoista kirjoituksessa pääset mukaan luovuuden pohdintaan ja maagisen kauniille merimatkalle Dream-biisin kuvauksiin.
Kesän kauneus ja kaiken katoavaisuus kirvoittivat tämän järjestyksessään yhdennentoista artikkelin tekstin. Tervetuloa runolliselle matkalle kesän taikaan ja perheen sekä ystävien kaipuuseen. Pääset mukaan myös Distance-biisini
Tähän kymmenenteen kirjoitukseen sattuikin sopivasti tarinaa kauniista mekoista ja kauan odotetuista esityksistä kevään puhjetessa kukkaloistoonsa. Tervetuloa jälleen mukaan musiikin antoisalle mutta kiemuraiselle polulle! Mekkoja paperilla
Hei taas ystävät! Kun sain Eternity&Air biisiin vuodatetut tuskat päättymään, joista kerroin seitsemännessä kirjoituksessa, annoin seuraaviin biiseihin lupauksen lohdusta. Sitä lupausta lähdin nyt lunastamaan bluesista uutta hakien.
Tässä blogini kahdeksannessa tekstissä ihmetellään koronaa, vuorotellen sulkeutuvia ja avautuvia ovia, sekä vaihtuvia fiiliksiä. Lähes kaikkia töitä ja harrastuksia on rajoitettu aina uudestaan ja uudestaan.
Tervehdys musiikin ystävä! Tässä blogini seitsemännessä osassa avaan tuntojani biisin Eternity & Air synnystä, ja siitä, miten ne kehittyivät yhteen ajan kanssa ja saivat myös
Tervetuloa blogini pariin ja sen kuudenteen kirjoitukseen. Nyt kerron hieman siitä, miten musiikki ja piano on kulkenut mukanani lapsuudestani saakka, välillä kadoten, aina kuitenkin uudelleen
Tervetuloa blogini viidenteen julkaisuun, jossa käyn läpi sitä, millaisia visuaalisia ulottuvuuksia haluan musiikkiini sisällyttää ja miten ensimmäiset videot syntyivät. Lisäksi saat kuulla Light-kappaleeni taustalla olevia
Sain kunnian päästä mukaan Konsertti sali Grandissa järjestettyyn konserttiin, joka pidettiin 7.10. Pyyntö lähtisinkö mukaan taustalaulajaksi tulevaan opettajakonserttiin tuli noin kuukausi ennen konsertti a. Otin
Tervetuloa kolmanteen kirjoitukseen. Tällä kertaa kerron nauhoittamisen opettelusta ja biisi Self-consciounessin syntytarinan. Kiitos, että luet! Uusia ohjelmia ja nauhoittamisen opettelu Sitten oltiinkin niin sanotusti jännän
Tervetuloa ystävä! Tässä toisessa tekstissäni kerron, keiden kanssa olen saanut tälle laulu ja musiikki matkalle lähteä. Kiitos, että luet! Toivottavasti myös pidät lukemastasi ja saat
Tervetuloa blogiini, ja sen ensimmäiseen postaukseen! Blogissani tulen jakamaan kokemuksiani ja fiiliksiäni musiikin tekemisen ympärillä. Ideoista, ajatuksista ja toiveista. Kaikesta siitä, mitä kohtaan, kun olen
© Suunnittelupajapikseli.fi 2023