Ei tarvitse pärjätä yksin!

Tervetuloa ystävä! Tässä toisessa tekstissäni kerron, keiden kanssa olen saanut tälle musiikin matkalle lähteä. Kiitos, että luet! Toivottavasti myös pidät lukemastasi ja saat siitä hyötyä itsellesi, oletpa sitten matkalla musiikissa tai toteuttamassa itseäsi muulla tavalla.

Matkalle lähtö

Siis wau! Tuntuu ihan siltä, kuin lähtisin lentoon. Miten voikaan olla upeaa tuntea vapautuminen soittamisessa. Piano on minun instrumenttini, ja kuinka hienosti, Eliina Mäkiranta vapaan säestyksen tunnilla Porvoon musiikkiopistossa, auttaa minut nousuun musiikin kiitotiellä. Hänen antamiaan harjoituksia soittaessani en ainoastaan säestänyt vapaasti, vaan suorastaan liitelin.

Olen aivan haltioissani, kun musiikin kooditus lähti avautumaan, kuten Matrix-elokuvassa. Onneksi uskalsin soittaa hänelle muutamia biisejä, jotka olin kirjoittanut pianolle. Eliina oli tosi kannustavasti mukana ja antoi heti alusta saakka hyviä vinkkejä.

Piano on minun instrumenttini.

Sanat

Toinen tärkeänä apuna ollut ihminen on hyvä ystäväni Minna Nurminen. Minna on pistämätön englannin kielessä, ja hän luki ja kommentoi kirjoittamani uusien kappaleideni lyriikat. Ilman Minnaa en olisi varmaan uskaltanut laulaa omia kappaleita kenellekään.

Ja yhä edelleen, Minna on kontakti jolta kysyä: voiko näin sanoa… in english… Minnaan luottaisin vaikka salasanojeni koodit, ja näinhän käytännössä onkin. Minnan yritys Suunnittelupaja Pikseli nimittäin tekee myös sivustojeni ulkoasun.

Laulu

Kun piano ja lyriikkapuoli alkoivat olla mallillaan, aloin varovaisesti lähteä liikkeelle laulusta. Lauluopettajani Pia Lindvallilta olen saanut tukea äänenkäyttöön, ja hänelle uskalsin laulaa kokeeksi omia biisejäni. Se oli todella jännittävää, sillä kukaan ei ollut (oikeasti ei siis kukaan) kuullut kappaleitani ennen häntä. Pialta sain ilokseni tosi paljon tsemppiä ja tukea.

Kävimme laulujen sanomaa läpi, sanoitusten rytmitykset ja painotukset selkeytyivät. Pian kanssa ilmaisuni on kehittynyt ja laulun sanoma pääsee esiin.

Biisi

Tampere-Porvoo välillä alkoivat bitit lennellä, kun Saku Anttila, ystäväni jo noin 15 vuoden takaa, alkoi parikseni musiikkini tuottamisessa. En tiennyt entuudestaan, että hänellä oli oma studio, mutta kun se selvisi, niin kysyin heti häneltä, voisiko hän tuottaa pianomelodioistani kappaleita.

En kokenut olevani vielä valmis laulaja, joten ajattelin, että lähden liikkeelle pelkän pianon nauhoituksilla. Mutta Saku kannusti: ”Juu juu, näistä tehdään kunnon biisit. Laulu mukaan totta kai, ja mä voin soittaa muut soittimet niihin kappaleisiin. Laita tulemaan mitä sulla on mielessä.”

Pienestä kaikki alkaa. Miten ihanalta se tuntuukaan, kun bittijonon toisessa päässä on ihminen.

Aivan huikeaa ollut lähteä tekemään musiikkia Sakun kanssa. Itselläni soi mielessä biiseihini koko bändi, kompit, basso, kaikki, koko tarina, ja kirjoitin kirjoittamasta päästyäni Sakulle visioistani kappaleiden suhteen. Saku äänitti ja sitten kommentoin. Hän pääsi aivan älyttömän hyvin kärryille siitä, millaisia mielestäni kappaleista piti tulla.

Pienestä kaikki alkaa. Miten ihanalta se oma pieni kappale musiikkia tuntuukaan, kun bittijonon toisessa päässä on ihminen, joka tekee todeksi sitä, minkä olen pianolla jo tapaillut hänelle. Tässä kirotussa koronakeväässä oli sittenkin jotain iloa! Ensimmäiset kappaleeni Light, Self consciousness ja Dream saivat muotoutua yhteistyössä, vaikka välimatkaa täytyi pitää.

Yhdessä

Minua on siunattu kaikilla yhteistyökumppaneillani! Yrittäjäopintojeni aikana muistan, että meille painotettiin sitä, että yritystä ei kannata yrittää pyörittää yksin. Yrittäjäopinnoistani lähtien tutuiksi ovat tulleet kuvaajani Taru Leinonen sekä viestintäkumppanini Sanna Salmela.

Nyt huomaan, että olen saanut ympärilleni hyvän tiimin! Olen saanut niin paljon kannustusta, tukea, ideoita ja palautetta, että todella allekirjoitan hyvän tiimin vaikutuksen, ja olen kiitollinen kaikista näistä ihmisistä ympärilläni.

Sinun,

Laita hyvä kiertämään

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

© Suunnittelupajapikseli.fi 2021