Roolinmetsästäjä – esiintymisen harjoittelua & black out -keloja

Mustavalkoinen lähikuva mikrofonista telineessä. Taustalla näkyy sumeita valoja.

Kun tasokoe on tulossa, eikä löydy tapaa olla ”oikein” yleisön edessä. Kun aikataulut poukkoilevat ja aivot takovat, kiitos ei! Näistä tunnelmista vaikeuksien kautta voittoon vie blogini kuudestoista jakso. Tervetuloa jälleen musiikin kiemuraiselle polulle!


Eri tasoisia roolisuorituksia, eri rooleja ja tasosuorituksia

Tätä hetkeä olikin saatu odottaa. Enemmänkin jo koomista mitä kaikkia esteitä kahden vuoden aikana voi tulla eteen, kun edessä olisi laulun tasosuoritus, joka tultaisiin toteuttamaan konserttina ammattilaulajaraadin arvioidessa esitystä. Ensin tulivat koronasulut, tasosuoritus siirtyi ja peruuntui, sen jälkeen tuli muita aikatauluongelmia ja poissaoloja. Itselle tärkeä askel, johon latautui paljon tavoitteita, antoi odottaa itseään melkein liian kauan.

Kun päivämäärät oli lopulta annettu, tuli omikron muunnos, ja suorituksen sovitut ajankohdat siirtyivät piinaavasti vielä kahdesti. Kolmansien päivämäärien aikataulut luvattiin toteuttaa, vaikka poikkeusluvalla. Itse ehdin heittää hanskat tiskiin: ”Minähän en usko tasosuorituksen toteutumiseen ennen kuin näen”. Vielä suoritusta edeltävänä päivänä lauluopettaja Pia totesi: ”Nyt olisi aika alkaa uskomaan, kyllä se vaan toteutuu. Huomenna.”

 
Esiintymisen harjoittelua ja black out -keloja

Tämä tasosuoritus tulisi olemaan ensimmäinen tilaisuuteni, jossa minua arvioidaan kokonaisvaltaisesti myös esiintyjänä.

Ennen joulua tarjoutui useita tilaisuuksia harjoitella esiintymistä, sillä vain heittäytymällä näihin tilanteisiin esiintymistä voi oppia. On täysin eri asia laulaa nauhoitusmikkiin sermin takana kuin tulkita kappaleet yleisön edessä.

Laulajien konsertti pianosäestyksellä pidettiin ennen joulua. Harjoituksissa keskityin yleisön eteen tulemista, ja laulutekniikan vaatiman tuen kannattelua ja säilyttämistä, vaikka jännitys yritti ottaa vallan. On mielenkiintoista seurata, kuinka taitavat laulajat osaavat tuon tekniikan taitavasti, kuin suorittaen lavalla näyttelijäntyötä.

Mustavalkoinen lähikuva käsistä pianon koskettimilla.

Cafe Cabriolessa esiintyessä (julkaistu blogissa 3.12.2021) onnistuin ensimmäisen kerran esiintymistilanteessa löytämään oman ”kuplan”, tilan jossa musiikki löytää väylänsä, muiden läsnäolosta välittämistä. Mutta laulajien konsertissa tuo tila piti pyrkiä löytämään jo yhden ainoan esiintymiskappaleen aikana. Rooliin pääsy piti löytää välittömästi tilanteeseen tulon jälkeen. Se olisi se ainut hetki näyttää, sen jälkeen vuoro meni, ja tilanne oli ohi. Tuossa lyhyessä esiintymishetkessä pyrin tietoisesti vain nauttimaan tilanteesta, näyttää se nautinto ja ilo minkä musiikki minulle antaa ensi tahdista lähtien.

Esiintymishetkissä on yllättävää huomata, miten pelko ja jännitys saattavat muuttaa jopa asioiden mittasuhteita. Jännittävä tilanne saattaa nakertaa omaa olemista niin paljon, että pianon koskettimien määrä tuntuu yllättäen suunnattoman suurelta. Saattaa tulla totaalinen black out: mitä hetkessä olikaan tekemässä. Black outissa saattaa unohtaa sanoja, tai koko biisin. Voi myös käydä niin, että kädet vain soittavat, vaikka itse ei ole lainkaan mukana tilanteessa ja sitä havahtuu ajatukseen, että jos nyt tulisi keskeytys, niin en yhtään tiedä miten biisi jatkuisi. Kaikki tilanteet on opeteltava yleisön edessä, myös se miten löytää tiensä takaisin siihen, mitä olikaan tekemässä.


Jos esiintymisrooli ei istu?

Nämä kaikki stepit luovat pohjaa esiintymistilanteissa tarvittavalle roolille. Itselläni en koe olevan minkäänlaista roolin ottamisen taitoa, mutta laulaessa pitäisi osata heittäytyä, ottaa tilaa, huokua karismaa, ja kantaa ryhti ja välittää kappaleen sanoma. Esiintymisroolin etsiminen ja tunnustelu oli syksyn suurimpia haasteitani. En tiennyt, miten paikalla pitäisi olla, millaisen vaikutelman haluaisin itsestäni luoda.

Kannustukseksi tarkoitettu kommentti luo kyllä hulvattoman mielikuvan: ”Otat vaan tilanteeseen jonkun roolin: tulet paikalle vaikka Paula Koivuniemenä: niittifarkut päällä, korkkarit jalassa, tokaiset bändille hieman käheällä äänellä: MÄ tulin nyt, aletaas vetää!”

Mutta jos se ei tunnukaan oikealta? Jossain nuotin kulmassa lukee muistiinpanoja: ”ylväs, diiva ja jopa röyhkeä rooli”. Takki auki, kyynärpäät kehiin? Pitäisikö siis esittää jotain, jota ei ole? Musiikki on kuitenkin tunne, jonka pitäisi tulla sydämestä.


Roolista tukea, herkkyydestä voimaa        

Viimeisellä laulutunnilla ennen konserttia en halunnut laulaa. En olisi konserttiin valmis. Olisin vain halunnut tilanteen jo olevan ohi. Pia ymmärsi hyvin, ja keskityimme vain tulevan esiintymisen läpikäymiseen. Vuosien aikana olemme työstäneet paljon jännittämiseeni liittyviä asioita, mutta tällä laulutunnilla avautui jälleen jotain uutta:

Pia aloitti: Mikä olisi pahinta, jota tilanteessa voisi tapahtua? Se, että romahdan, ääni pettää, luhistun ja kaikki se paljastuu kuulijoille. Mitä teet, jos noin kävisi? Yrittäisin ottaa vahvan roolin. Mitä silloin tapahtuu sille ujolle ja herkälle Päiville, missä se silloin on? Jossain alla, jaloissa, piilossa. Miksi se on siellä? Se peittyy vahvan roolini jalkoihin. Silloin se ei ole oikein Päivi.

Pikkuhiljaa keskustelujen kautta Pia sai minut oivaltamaan, että näiden roolien kuuluu olla rinnakkain, keskenään tasapainossa. Ei alla, piilossa tai peitettynä. Laulussa herkkyys saa näkyä, ja nimenomaan siitä ammennetaan lauluun voimaa.

Pia jatkoi empaattisesti: “Mitä sinä sanoisit lapselle, joka kokisi noin? Ottaisitko sen syliin ja lohduttaisit? Nosta se epävarma Päivi sieltä jaloista ja lohduta sitä. Kerro sille, että olet riittävä. Ota herkkyys vahvuuden rinnalle. Herkkyys saa näkyä, sillä se on osa sinua. Siitä tunteesta saat voimaa lauluusi, näin olet rohkea. Silloin esiintyminenkin tasapainottuu. Tee niistä yhdessä roolisi.”

Tämä oli täydellinen vastaus roolin etsimisen kysymykseeni.

**

Mustavalkoinen Päivistä studiossa mustan kankaan edessä. Kuva otettu kesken hypyn kun Päivi on ilmassa pidellen mekkonsa helmoja ja kikattaen.

Viimein koitti tasosuorituskonsertti

Jännitti, tottakai. Lauloin 5 erilaista biisiä, joita oli treenattu bändin kanssa kaksien treenien verran. Hetkessä keskityin luonnollisesti lauluteknisiin asioihin, mutta suuri vaikutus oli oivaltamani esiintymisroolin lisääminen kokonaisuuteen. Keskityin iloon ja musiikin nautintoon, ja siihen rooliin, millaisena haluan ihmisten minut näkevän.

Konsertin jälkeen raati kertoi avoimessa keskustelussa palautetta ja huomioitaan, keskustelimme myös siitä, miten paljon oikeasti näitä tilanteita jännitän. Sain huomioita ja neuvoja asioista, jotka vievät eteenpäin ja olivat todella hyödyllistä kuultavaa. Kun palasin kotiin konsertin jälkeen illalla, avasin ja luin uudestaan raadin kommentit. Erityisen onnelliseksi teki Pian paperille raapustama kommentti:

”Esiintyjä – Päivi on syntynyt! Olit rohkeasti ja esiinnyit!”

Yksi etappi oli nyt suoritettu. Olin väsynyt, mutta onnellinen.

Laita hyvä kiertämään

© Suunnittelupajapikseli.fi 2022