Iso välietappi lähestyy. Kokonaisuus on saamassa viimein hahmon yhdeksän biisin esikoislevynä. Samalla myös pyöreä luku kaksikymmentä tulee täyteen tässä blogiartikkelissa, jossa kerron viimeisistä silauksista.
Kuun valossa ja auringon varjoissa
Nyt ollaan lähellä pistettä, jossa päätetään, että nyt se on valmis. Lähes kolmen vuoden työ. Osin korona-eristysten tuoman bittiavaruuden välityksillä, ajan ilmiöistä ja koetuista tunteista syntynyt kokonaisuus. Kokonaisuus, josta tarjoutui mahdollisuus tehdä esikoislevy.
Kun talviyönä tammikuussa 2020 superkuun loisteessa kirjoitin kokonaisuuden, jonka ympärille alkoi punoutua pianosävelmiä, visio oli nopeasti selvä. Mitä se sisältäisi, millä tavalla toteutettuna ja millaisen muodon se tulisi saamaan, oli hämärän peitossa, ja jälkikäteen matkaa on mielenkiintoista muistella. Kuin sattuman kaupalla musiikin kiemuraiselle tielle on pikkuhiljaa liittynyt ihmisiä, sekä valtavasti erilaisia kokemuksia, ja tuntemuksia, joista olen blogissani matkani varrella kirjoittanut. Vaikka lopputulos ei ollutkaan millään tavalla aluksi selvä, määränpää polun päässä on ollut kirkas.

Levyllä näkyy prosessi
Olen halunnut jättää näkyviin matkan varrella tapahtuneet kehittymiset, epävarmuuden hetket, jotka kuuluvat osassa kohdissa, myös virheet. Luonnosvihko, johon tein moodboardeja biisien luomista varten, on kirjoitettu muistiinpanoja täyteen. Vihkosta näkyy selvästi se, millaisen myllerryksen kautta biisit ovat syntyneet: osa alkuperäisistä kohdista on yliviivattu, sitten on korjattu ja vihkon sivujakin on välillä teippailtu takaisin yhteen. Olen tehnyt biisin kerrallaan niissä hetkissä ja niiden mahdollisuuksien puitteissa, jotka ovat sillä hetkellä vallinneet. Sakun kanssa olemme hioneet lopputulosta ja saaneet biisin valmiiksi todeten: ”tehdään seuraavasta sitten parempi”.
Matkan varrella eri tilanteissa syntyneet biisit on jätetty sen hetkiseen valmiuteen. Olemme oppineet jatkamaan kuoppien kohdalta myös eteenpäin. Tilanteet ja tunnelmat on jätetty kuuluviin, ehkä se jälkikäteen ajateltuna voisi olla taitoa arvostaa uniikkia helmeä, jonka kolhut saavat näkyä ja kuulua.
Yhdeksän biisin kokonaisuus, biisit etsivät järjestystään
Nyt kun viimeiset pari biisiä ovat enää työn alla, on aika katsoa kokonaisuutta, ja pohtia, jäävätkö biisit levylle sellaisiksi, kuin ne nyt ovat, vai olisiko vielä aika hioa ja säätää lopputulosta.
Biisien viesti ja tarinakokonaisuus on edelleen suurimmaksi osaksi sama. Intro jäi lopulta sanoitta, ja viimeinen biisi vaihtoi paikkaa, kun paikalle löytyi suunnittelematon valinta.
Halusin myös nähdä ja kuulla kokonaisuuden niin, että biiseillä on tarkoituksen mukaista sävelin haettua jatkuvuutta kertomuksessa. Kun aloin paneutua tähän ajatusmalliin lopullista biisijärjestystä miettiessä, yksi biiseistä koki aivan totaalisen muutoksen, ja löysi paikkansa rauhallisessa balladimaisemassa levyn keskivaiheilta. Ja se paikka tuntui sille oikealta, se oli levyn puuttuva palanen, ja kokonaisuus tuntui alkavan olla valmis. Tuota puuttuvaa palasta varten pianosävellys syntyi lapsuuden pianon ääreen istahtaen yhdeltä istumalta. Sanat kaipasivat rauhaa, ja biisistä tuli herkkä. Alkuperäiset Solace-biisin sävellykset jäävät kuitenkin pöytälaatikkoon odottamaan aikaansa, ne vaihtuivat itselleni sopivammaksi teokseksi. Solacen lauluosuuksien sovittaminen pianoballadiin jää tämän kokonaisuuden viimeiseksi työvaiheekseni.

Levyllä kuultavan musiikin sävyt ja värit
Biisien näyttämönä on vahva luonto: havunneulasten tuoksuiset mäntymetsien polut Porvoon Linnamäellä, tuhansien järvien rannat, yöttömien öiden kukkakedot ja tuntureiden revontulien hehku. Levyn tunnelma ei ole kevyt, siinä on kuultavissa paljon ajanjaksoon kuuluvaa surua.
Ilman koettuja elämän varisteluja levyn tarina tuskin olisi värittynyt levyn alussa kuultavista hiilen mustista maisemista valöörimaisesti pastellisävyjen kautta maalattuihin kaikkien värien hehkuisen spektrin säkenöintiin. Ne on tähän levyyn nyt maalattu. Nyt on aika antaa värien hetki kuivua ja testata sitten, varovasti pysyvätkö ne ja miten asettuvat paikoilleen. En tiedä vielä vastausta kysymykseen, onko kokonaisuus valmis.
