Keskellä pimeää talvea

Samalla kun valoa on vähän, niin murhe pitää minua otteessaan konkreettisina menetyksinä. Esikoislevyni ensimmäisen singlen julkaisu lähenee päivä päivältä ja elän tunteita levyn valmistumiseen liittyen.

Kolmen vuoden prosessin yksi päätepiste lähestyy. 20. kirjoituksessa ”Kokonaisuuden valmistuminen” päätin jättää levyn vielä auki muutoksille ja viime silauksille, enkä tiennyt onko levy jo valmis. Ensimmäiseksi singleksi on valikoitunut synkkä Self consciousness, joka itse asiassa sopii aikaan ja tämänhetkisiin vastoinkäymisiin hyvin. Tässä kirjoituksessa on päiväkirjamaisia pohdintoja päivä päivältä singlen taustatunnelmista ja luomukseni valmistumisesta. Kiitos lukijani, että olet mukana!

Day 1: Kuinka olen ajautunut taas tähän pisteeseen?

Edessä mikkiständi. Muutaman metrin päässä ”arvostelijaraati” tuijottaa minua herkeämättä. Oon niin saakelin kyllästynyt siihen, kuinka maa alkaa taas vajota jalkojen alla esiintymispaniikissa.

”I can’t stand this state of being, this is not me, not my meaning.
Overwhelming tenseness in me, really creepy for anyone to see.”

Kirjoitin Self consciousness -biisin puhtaasti itseironiseksi. Halusin pystyä nauramaan sille hölmölle, joka pilaa kaiken jäätymällä. Biisin taustatunne epätodellisesta hallinnan menetyksestä kirjoittui näin:

” It just happens I cannot help it,
but why in front of you, why can’t I hide it”

Ja luoja sitä vitutuksen määrää, kun jännittäminen iskee väärässä paikassa ja vain pyyhkäisee mukanaan kaiken. Mitä jos huudan sen pois, katoaisiko se? Tein siitä biisin.

Day 2: Onko ihan pakko, jos ei vaan onnistu?

Viimeiset biisit on nauhoitettu. Ja sain ne jo eteenpäin. Sinkut tulossa pian julki. Levy-yhtiö odottaa materiaaleja, ja minä tuskailen eilisten treenitärinöiden jälkimainingeissa. Self consciousness on jälleen täällä sanomallaan:

”Who I want to be in this place, with dignity reveal my face,
but no, this is wrong place to freeze, I’m so shy, forgive me please.
This stupid behavior comes from somewhere, just when I am here.”

Se mitä mun pitäis tehdä, olis saattaa levy valmiiksi. Kukaan ole arvostelmassa minua siitä, tärisenkö nauhoitusmikin takana vai en. Pitäisikö pikkuhiljaa alkaa luottamaan siihen, että digitaalisuus ja sermien takana piilossa oleminen on se
mun juttu? Kun ”liveily” vaan tuntuu niin ylivoimaiselta. Tänään piilossa oleminen voitti ja jäin pois.

 
Day 3: Hetken kestää elämä, ja sekin synkkää ja ikävää

Onneksi tämä joulu meni jo. Kerron siitä vielä fiilikset: Lupauduin laulamaan joululauluja yleisön edessä. Ihana uusi lumi oli satanut maahan ja oli kaunista nähdä sitä kerrostuneen puiden oksilla. Yritin vetää esiin tekohymyä esiintymiseen.. yritin.. ja yritin.. repiä siitä iloa ja onnea, ja toivottaa sitä valkeaa joulua.

Olen ollut jo useamman vuoden laulamatta ainuttakaan joululaulua. Joillekin tämä on vuoden vaikeinta aikaa, eikä fa-la-la-laita ja kulkusten kilinöitä pääse missään pakoon, kun kaikkialla vaan soi v*tun joulu-swingit”.

Edessä ensimmäinen joulu lapsuuden kodissa isän kuoleman jälkeen. Ahdistaa.

Day 4. Musta ja harmaan sävyt aloittavat levyllä

Kuvailen levyni maalauksena, ja sen eri värisävyinä. Levy alkaa synkällä mustalla ja harmaudella. Kerron levylläni ihmisyyden haasteista, ja elämän ravisteluista. Vaikka sanotaan, että musta ei ole väri, voivat varjotkin olla katsojan silmissä kauniita. Maalauksessakaan valot ja sävyt eivät nouse näkyviin ilman varjoja.

Levyllä kauneus ja syvyys tulevat esiin juuri varjojen kautta. Valon ja varjon leikkiä ja niiden kauneutta voi nähdä jos haluaa. Mutta tässä hetkessä synkkyyttä ja apatiaa satoi myös murtuneen ranteen muodossa, mikä ei ole pianonsoittajalle mikään pikku juttu. Onneksi kaikki levyn nauhoitukset ja piano-osuudet ovat valmiit.

Day 5. Aikaansa syntynyt

Katsoin lapsuuden kodissani erästä sukulaiseni maalaamaa taulua, joka oli aina näyttäytynyt minulle aikansa ilmentymänä. Tauluun on maalattu lapsi 60-70-luvun vaihteessa pienenä ja kauniina. Itse olen aina nähnyt taulun täysin vertaus-kuvallisena ”ennen omaa aikaani” maalauksena. Maalauksessa ilmeni tunne, joka on ollut taiteilijan ja pojan välillä. Lapsella suuret silmät ja ihana aito hymy, taustalla maalaismaisemat. Lempeään maalaustyöhön oli aikaa.

Mutta… nyt jälkeen päin… maalausta oli lähdetty muuttamaan.  Nyt vuosikymmenien jälkeen. Ehkä sitä oli haluttu parannella. Katsoin maalausta, eikä siinä ollut enää samaa aitoutta, mikä juuri kuvasi maalaushetkeen sidottua aikaa.

Ehkä taiteen joka syntyy, on synnyttävä juuri sellaisenaan siihen hetkeen. Sen aikaisilla olemuksilla, mielikuvilla, tietämyksellä, osaamisella ja tunteella. Jälkeen päin ei pysty palaamaan hetkeen, vaikka niin kenties toivoisi.

Tämä oli minulle ratkaisevaa: En enää lähde muuttamaan aiemmin valmistuneita biisejä. Niissä saa näkyä aika, aika aikaansa kutakin… sen hetkisillä mielikuvilla ja tunteella.

Teen uusia ja parempia, nauhoitusmuistiinpanoja on jo vaikka seuraavaankin levyyn. Haluan vihdoin päästä työstämään niitäkin eteenpäin. Eroahdistus valmistuvasta levystä alkoi irrottaa otettaan.

Laita hyvä kiertämään

seuraa päiviä

Uutta blogissa

Hae sisällöstä

© Suunnittelupajapikseli.fi 2024