Päivi aloitti yrittäjäuransa perustamalla yrityksen vuonna 2015. Toiminta käynnistyi vaatteiden parissa, mutta melko pian toiminta laajeni konsultointia tarjoavaksi palvelutoiminnaksi, ja yritys toimii nykyään nimellä Piper Consulting Oy. Vuonna 2020 vahvistui myös luova ote, ja toiseksi aputoiminimeksi rekisteröitiin Creative Piper.
”Kokonaisvaltainen näkemys yritystaloudesta sekä sen sääntöjen ymmärtäminen liiketoiminnassa on tehnyt minulle hyvää: pitää tähdätä korkealle, mutta pitää jalat maassa”
Päivi edustaa suomalaista tekstiilimateriaalien osaamista, joka on Suomessa teollisuuden alana melko kapea ammattilaisten joukko. Yrittäjä tarvitsee myös liiketoimintaosaamista, jonka vuoksi hän on kouluttautunut myös taloushallinnon ammattilaiseksi.
Päivi on koulutukseltaan myös teollinen muotoilija. ”Designin lähtökohtana on käytettävyys. Designerina eli suunnittelijan tuon tuotteisiin visuaalista näkemystä, esteettisyyden ja kokonaisuuksien hahmottamisen.
Kuvitukset ovat osa oman yritystoimintani designia, jossa pääsee valloilleen rakas ja pitkäaikainen harrastukseni piirtäminen.”
”Taiteilijaelämää”, 2006
Sarjakuva-albumi A5 & blogi
”Piiparit”, 2016
Strippejä
Kun talousluvut on jätetty konttorille, on aikaa taiteelle; musiikille ja piirtämiselle, jotka molemmat ovat kulkeneet Päivin mukana lapsesta lähtien ja pianonsoitto konservatorio-opintoina. Pop-Jazz- lauluopintojen tuomaa varmuutta ja vapaan säestyksen uusia oppeja hyödyntäen aukesi uusi väylä myös musiikin tekemiseen.
Lyriikoita alkoi syntyä, ja niiden ympärille Päivi alkoi tapailla tunnelmaa pianolla. Isommat tarinat Päivin mielessä jakautuivat osiksi, joista alkoi punoutua biisejä, joita voisi kuvailla tyylisuunnaltaan lyyriseksi rockiksi. Porvoon Linnamäen ja jokivarren inspiroivissa maisemissa sanojen rytmit ja tarinat jylläsivät sellaisella voimalla, että niiden mukaan oli lähdettävä.
”Luovuus ja ilmaisutarve minussa on saanut oikean purkautumiskanavan omien kappaleitteni kautta. Olen vahva ja määrätietoinen eteenpäin menijä, mutta kuten kaikilla, myös minulla ujo ja hiljainen puoli odottaa kuulluksi tulemista. Muun muassa näistä ihmisenä olemisen haasteista lyriikat ja laulujen tunnelmat saavat käyntivoimansa.”
Musiikki ja laulut näkivät päivänvalon myös visuaalisessa muodossa videoina, joissa tapahtumapaikkoina ovat Päiviä inspiroineet ympäristöt.