Ensikosketuksista koskettimiin – ja säröilyistä uusiin virityksiin

Tervetuloa blogini pariin ja sen kuudenteen kirjoitukseen. Nyt kerron hieman siitä, miten musiikki ja piano on kulkenut mukanani lapsuudestani saakka, välillä kadoten, aina kuitenkin uudelleen löytyen. Kiitos että luet, toivottavasti saat ideoita ja inspiraatiota!


Kun annoin piano tunteja opiskeluaikoinani eräälle 4-vuotiaalle lapselle, niin mieleeni palautuivat omat ensikosketukseni musiikin kanssa.

Ensimmäinen instrumenttini oli piano, ja olin soittotunteja aloittaessani samoja ikiä kuin tuo pieni oppilaani, joka halusi piano tunneilla leikkiä piilosta tai istua pianon alla ja painella molemmin käsin pianon ”isoja koskettimia”, pedaaleja. Jalathan niihin eivät olisi ylettäneetkään vielä. Aivan samalla tavalla leikkien kautta tutustuin itse tuohon suureen soittimeen.

Jännittävä askel musiikin maailmaan

Yhteyteni musiikin maailmaan näkyi jo ihan pienestä saakka siten, että sain kaikista esineistä aikaan melodioita, ja lauloin kuulemma jo ennen kuin opin puhumaan. Tästä syystä piano oli ostettu jo silloin, kun olin 1-vuotias. Lauloin ja esiinnyin kaikissa mahdollisissa juhlissa, mutta kun äiti vei minua musiikin pääsykokeisiin, enpäs vain suostunut avaamaan suutani, saati laulamaan. Minuun iski niin kova pääsykoe-kramppikuume, että jouduimme käymään kokeissa useamman kerran. Kun lopulta uskalsin laulaa ja soittaa, niin pääsin sisään ja opinnot saattoivat alkaa.

Kuvia Päivin lapsuudesta (piano).

Musiikkikeskuksella vietettiin lähes kaikki vapaa-aika koulun jälkeen, oli musiikin teoriaa, kuoroa, oman soittimen soittotunteja ja nelikätisiä soittoharjoituksia. Siellä tehtiin läksyt ja syötiin eväät. Ympäristö oli mahtava. Saimme jännitystä hiiviskelemällä kavereiden kanssa salaa kaupunginorkesterin harjoituksissa ja seikkailimme musiikkikeskuksen kielletyillä käytävillä ristiin rastiin. Musiikki yhdisti meitä ystäviä, joista tärkeimmät ovat säilyneet aikuisuuteen saakka.

Ekat ”bändit”

Olimme bestikseni Minnan kanssa vasta 9-vuotiaita, kun perustimme ensimmäisen oman bändin. Kasattiin kattiloista rummut ja tehtiin omia biisejä. Oltiin molemmat kovia laulamaan ja monesti oli kisaa siitä, kumpi pääsee soittamaan kattilarummuilla. Keikkaa meidän olohuoneessamme olivat katsomassa vanhemmat ja isovanhemmat. Itse tekemiemme biisien joukossa oli jopa oikeasti ihan hieno lastenlaulu, nimeltään Tanssijatar.

Kattilarumpuja jo toisessa polvessa.
Kattilarumpujen kasausta jo toisessa polvessa vappuna 2020, rumpalina Joonas.

Ystäväni Elisan kanssa puolestaan teimme omia sanoituksia ja koulun käsityötuntien alussa pidimme keikkaa pöydillä esiintyen. Näin jälkikäteen en kyllä ole varma, halusiko kukaan muu kuunnella esiintymisiämme. Mutta meillä ainakin keskenämme oli hauskaa! 😊 Ja biisejä oli kiva tehdä.

Pianon lumoissa – ja kuinka se rikkoutui

Kun vähän kasvoimme, niin vuoron perään moni ystäväporukasta lopetti musiikkiharrastuksen. Joku vaihtoi tanssiin, tai lopetti muuten vain. Itse jatkoin konservatoriolla.

Minulla oli todella hyvä opettaja. Hän valitsi minulle haastavia kappaleita, joihin merkittiin esityspäivä jo valmiiksi nuotin yläkulmaan. Erään tasosuorituksen harjoitusten aikoihin tavoitteellisen piano nsoiton ja minun välille syntyi sovittamaton särö.

Teknisessä harjoittelussa sinnikkyys on tärkeintä – niitä asteikkoja on vain hinkattava. Kyllähän minä sen tiesin. Kuitenkin minua nolotti soittaa sitä klassista ja tylsän kuuloista sonatiinia kerta toisensa jälkeen, kun isoveljen rokkarikaverit ravasivat meillä. Yritin harjoitella niin hiljaa kuin vain pystyin, etteivät rokkipojat vaan kuulisi minun soittavan klassista musiikkia.

Lopulta menin piano-opettajan luo ja ilmoitin, että ”Nyt loppuu soitot!” Opettaja ei tietenkään halunnut, että olisin lopettanut: ”Pidä vaikka välivuosi tai hae pop-jazz-puolelle”. Ei auttanut. Silloin mikään jazz ei tullut kyseeseen, sillä olisin halunnut soittaa rokkia. Itsepäisesti vain lopetin klassisen soittamisen, enkä koskenut piano on vuoteen.

Uudessa vireessä

Kun olin ottanut hetken etäisyyttä pianoon, niin minussa heräsi halu säestää. Otin nuottikirjat esiin, ja soitin jokaisen löytämäni nuottikirjan kannesta kanteen, ja lainasin kirjastosta lisää. Samalla loin itselleni oman tapani soittaa, ja säestää itseäni. Uusi vire oli löytynyt.

Kokeilin säestystä myös muutamassa bändi-kokoonpanossa, mutta kyllästyin melko nopeasti pelkkien sointujen soittamiseen, kun en klassisella taustallani oikein muuta bändissä osannut. Opettelin rinnalle hieman basson soittoa bändipuuhia varten, vaihdellen koskettimista bassoon, hieman epätietoisena, mitä paikkaa bändissä oikein edustaisin.

Pianon rinnalle opettelin basson soittoa bändipuuhia varten.
Pianon rinnalle opettelin basson soittoa bändipuuhia varten.

Kun musiikkiopinnot tulivat nyt aikuisena elämääni uudelleen mukaan, minulle tyypillisestä halvaannuttavasta pääsykoe-kramppikuumeesta huolimatta sentään suostuin laulamaan pääsykokeissa, ja tällä kertaa intoa puhkuen yritän päästä sisään jazzin saloihin. Ja mikä hienointa, Porvoon musiikkiopistossa olen saanut myös ihan oman bändin, ja löytänyt sieltä paikkani koskettimien ja mikin takaa.

Mutta tämän bändin tarina vaatinee kenties aivan oman kirjoituksensa…

Sinun,

Laita hyvä kiertämään

seuraa päiviä

Uutta blogissa

Hae sisällöstä

© Suunnittelupajapikseli.fi 2024