Kevään saapuessa aistit herkistyvät, ja yllätyksiä kuvausreissuilla ei voi välttää. Tule mukaan kevään tunnelmaan, kun matka etenee musiikin kiemuraisella, mutta kevätaurinkoisella polulla blogin seitsemännessätoista osassa!
Kevät inspiroi kuvaamaan
Silmien edessä kelautuva filmi salaperäisistä revontulista. Hämyinen, mystinen ja jännittävä leiskunta. Olimme taas pakanneet kamerat ja eväät reppuihin, ja vain fiilispohjalta lähdettiin etsimään sopivia paikkoja, jotka kuvastaisivat noita sanoja. Kuten muillakaan kuvausreissuilla, mitään ei ollut ennalta suunniteltu, päätettiin että pysäytetään auto koska vaan sopivan hetken tullen. Automatkalla soitin biisin, johon nyt haettaisiin tunnelmaa.
Ilmassa oli ensimmäisiä kevään tuulahduksia, ja aurinko paistoi kirkkaasti. Vesi tippui kallioilta. Saattoi olla juuri se hetki, kun tarkasti kuunnellessa voisi kuulla jäiden kumahtelevan. Ajoimme kohti merenrantaa mutkaista tietä, joka kapeni kapenemistaan. Tien varrelle jäävät kallioseinämät, laituri meren rannassa, jään ja veden leikittely. Jäät lipuivat kevyesti tuulen mukana, meri aaltoili hieman.
Kun aurinko sulattaa jään ja tuuli kääntyy kevääseen
Ensimmäinen kuvauspaikka. Pieni tuulenvire heilauttaa hiuksia ja viilentää poskia. Sävelet kertovat pakotettua tarinaansa irti päästävästä hyväksynnästä, kuin surumielistä tarinan lopetusta. Aurinko lämmittää sen verran, että sulavan jään tipahtaessa pystyi melkein kuulemaan pieniä räksähdyksiä. Pisara valuu, vierii pitkin poskia ja tipahtaa. Silmäkulma helmeilee, lämmin tuulen vire etelästä ja pähkinäpensaan kyyneleet.
Vaikka biisiin ja tunnelmaan sopi kyynel silmäkulmassa, tämä oli tällä kertaa suunnittelematon lisä. Etelän suuntainen tuuli, ja Etelä-Ruotsissa kukkivat pähkinäpensaat saivat aikaan ennakoimattomia oireita. Kuvamateriaaliin sensuuri iski huolella. Kuinka saamme kasaan riittävän kaukaa kuvattuja otoksia, joissa allergiasta levinneet meikit ja turvonneet silmät eivät tulisi näkymään. Kävely kamerasta poispäin voisi toimia tunnelmaan.
Kevään suloisuus
Merenrannan kalliot ja horisontti. Vapaana liplatteleva vesi alkaa näkyä paikoin merestä, vaikka jäätä on vielä. Aurinko. Kevät oli tulossa. Tämä oli ensimmäinen hetki, kun sen taas havaitsi.
Viime keväänä aloin kirjoittamaan Solace:en nuotteja samanlaisissa tunnelmissa, joista kerroin blogikirjoituksessani Blues moodi keväälle. Kirjoitin blogikirjoituksen loppuun ”ensimmäisen aamun kiitoksen maailman raikkaudesta”. Solacen pianoa kirjoittaessani visioin mood boardille kevään heräämisen ja kukkivat puut. Halusin biisin luovan toivoa. Lohtu, armollisuus ja toivo olivat tuloillaan, uuden alku ja kevään suloisuus.
Kukkivien puiden lohtu
Tänä keväänä otimme hieman etumatkaa kevääseen. Teimme pääsiäismatka Lontooseen, jossa kevät oli jo pitkällä. Voi kuinka rakastan kukkivia puita! Ja nyt oli se hetki, kun kaikki kukki. Hyde Park puiston tulppaanien reunustamat kävelytiet ja kaupungin puistoista kadulle kaartuvat vaaleanpunaiset kukkivat oksat. Kesken kaupunkikierroksen levähdimme valtavien pionipensaiden juureen penkille. Jos on magnoliapuun kukka lumoavia, niin sitä ovat kyllä valtavat pionin kukatkin upean runsaassa väriloistossaan.
Mielikuvat, visiot, jotka viime keväänä siivittivät biisin syntysäveliä, heräsivät jälleen henkiin. Nyt taitaisi olla aika tehdä tähän biisiin osuuteni valmiiksi, jonka olin visioinut aiemmin samankaltaisesta hetkestä. Biisin alku on saanut inspiraationsa uuden alun ja kevään suloisuudesta, ja sen sanat toivat mieleen kevään heräämisen ja kukkivien puiden antaman lohdun.
Otin lähtiessä kuvan tämän pienen pionipuiston kyltistä. Kotiin paluun jälkeen luin kyltin tekstiä uudelleen:
”These flowers bring us happiness and comfort in times of trouble.”
