Blogini kolmannessatoista osassa pyydän kiinnittämään turvavyöt! Nyt lähdetään Pariisiin. Matkani musiikin kiemuraisella polulla vei minut opettajani luo eurooppalaisen kulttuurin sydämeen. Tervetuloa mukaan!
”Pianotunnille ranskalaisissa koroissa”
Musiikin tarinani alkutaipaleella kirjoitin blogikirjoituksessani siitä, miten upeaa on tuntea vapautuminen soittamisessa ja kuinka opettajani Eliina auttoi minut nousuun musiikin kiitotiellä, kun suorastaan liitelin.
Nyt vuosi myöhemmin, istun Helsinki-Vantaan lentokentällä odottamassa konkreettisesti nousua kiitotielle, ja toistaen itseäni: ”tuntuu kuin olisin lähdössä lentoon” 😊 Määränpääni on Pariisi, jossa Eliina on ottamassa minua vastaan tältä musiikin kiitotieltä liitelemästä. Olen matkalla pianotunnille Pariisiin.
Matka sai alun perin alkusykäyksensä vain ”läpästä”: kun soitettiin pianotunnilla ranskalaisia korkoja, ja ajatuksemme liitelivät kohti Pariisia ja Ranskaa. Sovimme vitsinä heittävämme keikan ”toisin päin”-asetelmalla: minä soitan ja Eliina laulaa, nojaillen flyygelin mutkassa, Nizzan Hotelli Negrescon aulassa, ranskalaiset korot jalassa.
Matkasuunnitelmat konkretisoituivat, kun Eliina ilmoitti kesällä muuttavansa Pariisiin. Visiot muuttuivat yllättäen todeksi. Tämä pitäisi toteuttaa, niin paljon olimme asiasta puhuneet. Pariisi, Nizza ja maisemamatkailua Ranskan maalaismaisemissa.
Pitkin syksyä teimme humoristisia matkasuunnitelmia sitä, millä matkustamme Pariisista Nizzaan. Heiteltiin ideoita polkupyöräkilpailusta korkokengät jaloissa, kukkamekot hulmuten ja matkatavarat pyörän perässä peräkärryssä. Tai vuokra-autolla Thelma&Louise tyyppisellä ”keikkameiningillä”. Emme vaan vielä ennen reissua päässeet suunnitelmassa niin pitkälle kumpi rooli sopisi kummalle, ja kuka olisi tämän tarinan Brad Pitt 😉.
Le Maraisin kadut ja Café de Flore
Pariisin lentokentältä suunnistin valtavan metrojunarihmaston läpi Gare de Lyon asemalle, jossa olimme sopineet tapaavamme. Oli jo myöhäinen ilta, ja miljoonakaupungin ääripäät näyttäytyivät ensikosketuksessa: kaiken glamourin vastakohtana on köyhyys ja kodittomuus katujen kulmauksissa ja syvennyksissä. Jossain katujen tai joen rannalla saattoi vilahtaa rotta jos toinenkin, joita kaduilla levittyneet roskat houkuttelivat.
Majoituin Eliinan Seinen varrella sijaitsevassa taiteilijaresidenssissä lähellä Notre Damea. Kulman takana iltavalaistuksessa loistavat kaupungin valot, Eiffeltornin valoshow ja jostain kantautui poliisiautosaattueiden ujellus kuin muistuttaen valvovasta mahdistaan. Mutta Eliinan luona läheisestä keskustan humusta huolimatta oli täysi hiljaisuus ja ihanan kotoisaa. Ikkunasta avautui näkymä kauniille sisäpihalle, ja huoneessa oli tietenkin piano, jonka viereen matkalaukkuni ja nuotit löysivät luontevan paikkansa. Siihen pianon viereen turvallisesti myös minulle pedattiin peti.
Aamun puhdas henkäys ja illan elämyksellinen jazz club
Aamun valjetessa roska-autot tyhjensivät katujen yölliset jäämistöt ja katuja pestiin. Oli jälleen aika antaa kaupungin glamourin loistaa. Vaikka viikonloppu oli ollut vielä kesäisen lämmin, ensimmäiset viileähköt tuulenvireet enteilivät syksyä myös Pariisiin.
Kaupunki on tulvillaan pienen pieniä boutiqueita, näyteikkunoihin panostetaan ja joka puolella on katseltavaa. Talojen ranskalaiset parvekkeet, koristeellisen kaunis ja monumentaalinen arkkitehtuuri, vangitsee katseet ja katuja kävellessä kilometri toisensa jälkeen vain vierähtää aivan huomaamatta.
Kävelimme Luxembourgin puistossa ja latinalaiskorttelin lähellä Saint-Germain-des-Prés’n alueella sijaitsevaan pariisilaiseen kahvilaan Café de Flore:en. Kahvila tunnetaan monien merkittävien kirjailijoiden kantapaikkana. Kahvilan juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun, historiallisena kulttuurihenkilöiden kohtaamispaikkana. Myös meillä paikka toimi kohtaamispaikkana.
Tapasimme myös muita Ranskassa asuvia suomalaisia tuttujamme, jotka osasivat kertoa ranskan kujista, paikoista, historiasta, asuinalueista ja tarvittaessa myös tulkkasivat. Oli onni olla Pariisia tuntevien ihmisten seurassa, itse en metrokartan lisäksi tarvinnut kaupungissa karttaakaan lähes koko aikana.
Suomalaisporukalla menimme katsomaan Le Duc des Lombards jazz clubilla esiintyvää ”Billy Hart kvartettia”, amerikkalaista jazz rumpali Billy Hartia bändeineen (Mark Turner, Ethan Iverson ja Ben Street). Saimme aitiopaikat pienen klubin ylätasanteelta, josta oli näkymät suoraan rumpuihin ja bändin pianistin koskettimille. Tämä musiikkielämys sopi täydellisesti pariisilaiseen tunnelmaan. Clubilta poistuessamme, tämä jenkkilegenda vielä kätteli meitä, mikä tietysti näin korona-aikaisten tarkkojen rajoitusten aikaan oli hieman erikoista. Kaikkialla sisätiloissa vaadittiin korona-passia.
Pianotunnit Pariisissa
Nähtävyyskierrosten ja tehokkaiden shoppailujen jälkeen oli tietysti myös aika soittaa. Minulla oli mukana vain rajallinen määrä nuotteja matkalaukussa, mutta aloimme koota niistä 12 kappaleen soittosettiä mahdollisia esiintymistilaisuuksia varten. Esiintyminen oli jo aiemmin otettu tämän lukukauden soittotuntien tavoitteeksi, mutta tällä kertaa Eliina hieman vauhditti harjoittelutahtia. Hän otti puhelimen ja alkoi järjestelemään puolestani esiintymistilaisuutta koto-Suomen suunnalle.
”Jos vaan jää odottamaan sitä hetkeä, että olisi valmis, ei koskaan koe olevansa valmis. Kun menet harjoittelemaan yleisölle esiintymistä, niin aivan varmasti ekat kerrat menee ihan perseelleen, mutta vain sitä kautta oppii tunnistamaan omat kehittämiskohtansa, heikkoudet ja vahvuudet. Siellä opettaja ei ole taputtamassa olkapäälle, vaan on pärjättävä yksin. Opettajan yksi tehtävä on myös tehdä itsestään tarpeeton”, Eliina kertoi ja opetti. Jos Eliina uuden musiikkipolkuni alussa antoi edellytykset liitelyyn, niin nytkö olisi aika ottaa siivet käyttöön?!
Tämä tietysti nosti valtavan ryöppäyksen erilaisia fiiliksiä, olisinko valmis tällaiseen. Ikinä? Jossain vaiheessa olen kuitenkin tehnyt päätöksen, että minähän teen tämän. Aivan sama, vaikka vahvoja tunteitakin nousee, ainakin jo osaan lohduttaa itse itseäni: ”kyllä ne mokafiiliksetkin sitten jossain vaiheessa helpottaa”.
Pariisi – Nizza ja Välimeren leikki:
Kello herätti 5.30. Aamukahvit, ja tavarat lähtövalmiiksi. Juna lähtisi asemalta 7 aikaan aamulla. Jättimäinen patonki matkaevääksi ja puoliunisena menoksi. Aurinko nousi hetken päästä lähdöstä paljasten ikkunasta avautuvat peltomaisemat, keskiaikaisia linnoja, viiniviljelmiä, jossain kauempana häämötti vuoristo ja viimein Välimeri ja satamia. Ohi vilahtelivat Ranskan Riviera, Cannes ja lopulta saavuimme Nizzan asemalle. Täällä on alkanut eurooppalainen rantalomailu 1800-luvun lopulla, kun englantilaisia houkutteli paikalle välimerellinen ilmasto. Eikä ihme, paikka on mieletön: turkoosi meri ja vieressä silmän kantamattomiin jatkuva rantapromenadi.
Meren aallot kuohuivat rantaan valkoisina. Nizzan ranta on täynnä ihanan kauniita pieniä kiviä, joita meri on hionnut sileiksi. Aallot ovat myös muokanneet noista pienistä kivistä pienen jyrkänteen, josta on päästävä laskeutumaan, jos halusi uimaan. Ja me halusimme! Pikkukivet pyörivät jalkapohjien alla, ja nousu merestä takaisin rantaan ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa. Konttaamalla ylösnousu piti naamioida kauniiden kivien keräilyksi, ei siis ihan mannekiinityylillä rannalle takaisin ylös nousu onnistunut minulta ainakaan 😊 Mutta meri oli ihanan suolainen, turkoosi ja voimakas kuohuineen. Meren voima saatiin myös huomata, kun Eliina asteli rohkeasti uhmaten aaltoihin. Valtava aalto kaappasi Eliinan mukaansa ensin aallon mukana ylös, jonka jälkeen seuraavien aaltojen mukana pyöritellen rantakivikkoon. Kun Suomen Itämeri silitteli kesällä kuin lempeällä harsolla, täällä meri riisui, ja otti vähän rajummin ottein käsittelyynsä. Joinain päivinä tätä etelän kuohuvaa temperamenttia on parempi vain seurata kauempaa. Saa vain katsoa, mutta ei antaa koskea.
Rantakatua kävelimme päivittäin lähes 20 kilometriä. Jatkoksi Pariisin pitkille ja ihanille kävelyille. Ja kävimme pitkiä keskusteluja. Sain valtavan määrän uudenlaisia näkemyksiä, pitkän musiikkiuran tehneen kokemusten ja tuntemusten jakoa, sekä realismia musiikin tekemisestä. Konkretiaa siitä, että aina riittää arvostelijoita, aina on mielipiteitä, ja niitä tulee kaikkialta ja kaikista ryhmistä. Olisi vain löydettävä oma rooli yli jännityksen, kannettava ryhtinsä pitäen oma päämäärä mielessä.
Mikä se sitten on minulle? Minulle musiikki on leikkiä, kuten englannin kielessä ”let’s play music”. Mutta haluaisin tehdä sen leikin hyvin, toteuttaa sen mitä näen, sen miten näen musiikin ja tämän koko ihanan koukuttavan leikin.
Tähän loppuun haluan sanoa ison kiitoksen Eliinalle, oppaalleni, tuutorilleni, opettajalleni, henkiselle valmentajalleni ja ystävälleni. Tämä pianotuntimatka oli ihana, kiitos ❤️
