Kuinka karuna ja mahtipontisena, mutta samalla herkkänä syksyinen vaaramaisema näyttäytyykään. Tässä blogikirjoituksessa kutsun sinut tempautumaan sumun, auringon ja menninkäisten sytyttämään inspiraatioon.
VAAROJEN SANELEVIA KUISKAUKSIA
Toivoisin voivani jäädä ja tuntea tämä aikoja halkova taianomaisuus ikuisuuden kuiluilla ja niitä ylittävillä kuunsilloilla. Haluaisin nähdä menneisyyden näiden vaarojen silhueteissa ja kuulla vastauksen kaikuna kuiskauksille.
Syksyn taika
Usva peittelee kanervat, jäkälät ja suopursut sammalmatollaan. Takkuuntunutta naavaa roikkuu niiden yllä hentojen havupuiden oksilla. Viilenevä ilma puhaltaa pohjoisesta. Sumu laskeutuu ja peittää säteilevän kirkkaan auringon kajastuksen hetkeksi. Tähän aikaan vuodesta auringon paiste häikäisee ja saa syksyn ensimmäiset jäähileet varvuilla kimaltelemaan värikkäinä helminauhoina. Niiden säkenöinti, ja pienten kiteiden väriloisto on pysähdyttävän kaunis.
Aurinko paistaa usvan läpi himmeästi, ja sen aukottamissa kohdissa valo kajastaa kirkkaasti läpi. Kuin usva sitoisi nuo pursut käsikädestä toisiinsa. Helminauhojen säkenöinti heinien jäätyneillä kastehelmillä kilauttaa jokainen oman pienen sävelensä, ja heinien hento piirileikki koleiden tuulenvireiden puhaltaessa keinuttaa niitä. Kuin keijujen hennot karkelot olisivat alkaneet, ja tuo korpimetsä soisine mattoineen kuiskailisi niille sanoituksia menneestä.
Kaukana taustalla näkyvät vaarojen jylhät muodot, ja niiden kupeeseen painuvat jääkylmät ja syvät järvet. Silmänkantamattomiin jatkuvaa kumpuilevaa väljää vapautta, jossa kuiskauskin kantaa äärettömiin. Annan tuulen viedä sen.
Kuin ei olisi aikaa
Tämä kuvaus on Kainuun vaaramaisemista. Koen kaikki ajan pyörteet samassa hetkessä. Samaan aikaan kirjoitan uuden kokonaisuuden sisältöä, joka käsittelee suuria teemoja. Menettämistä, luopumista, ajan rajallisuutta sekä sen rajattomuutta. Tämä matka Kainuuseen osui sopivaan hetkeen, ja kirjoitusteni taruolennot heräävät henkiin: päivänsäteet ja menninkäiset. Tässä on paikka, jossa kuiskaus tuuleen saa henget heräämään. Kaikessa vastakohtaisuudessaan niin kaunista, hentoista ja herkkää, mutta toisaalta karua ja surkeaa. Mutta satumaista ja jännittävää, eli inspiroivaa.
Uusi biisini A Bridge Across Time, kertoo ajan rajattomuudesta ja sen pyörteissä leikittelystä, olemassaolon kysymyksistä ja loputtomuudesta. Siinä on kuiskauksia tyhjyyteen, tai kaikuna tyhjyydestä. Mielen virtana ja siltana johonkin.
”Magical is this view of the past,
which I don’t want to loose, I want it to last”
”Through the journey of thousands of years
mixed with escapism and its flowing fears”
-Piper – A Bridge Across Time
Syksyn pudotuksia
Kun keväällä sain viimein esikoislevyni julki, tuli hetki antaa syksyn tulla. Saattaa lepoon päättynyt työ ja ottaa aikaa. Tiputtaa lehdet ja vain olla. Yöttömistä öistä tähän syksyn usvaan.
Syksylle piti järjestyä keikkaa, mutta kaikki visiot bändin kanssa esiintymisestä yllättäen valuivatkin käsistä ja lipuivat ohi. Tuli vastaan haasteita bändin kasaamisessa, ja sovittujen keikkojen peruuntumisia. Into alkoi hiipua. Piti muuttaa tulokulmaa; mitäs nyt kun kaikki suunnitelmat kariutuvat kertaheitolla.
Pimenevät illat antavat ehkä aikaa uusille kirjoituksille kuunvalossa…
