Tän jutun haluan kokeilla!

Tervetuloa blogiini, ja sen ensimmäiseen postaukseen! Blogissani tulen jakamaan kokemuksiani ja fiiliksiäni musiikin tekemisen ympärillä. Ideoista, ajatuksista ja toiveista. Kaikesta siitä, mitä kohtaan, kun olen vihdoin päättänyt lähteä toteuttamaan omaa unelmaani musiikin tekemisestä.

‘Blogini tarkoitus on tutustuttaa sinut paremmin minuun ja avata matkaani musiikin kiemuraisella polulla, metsän siimeksessä, joka välillä avautuu niityiksi, rinteiksi, ja jokivarren lohdullisen lempeiksi maisemiksi.

Kiitos, että luet! Toivottavasti myös pidät lukemastasi ja saat siitä hyötyä itsellesi, oletpa sitten matkalla musiikissa tai toteuttamassa itseäsi muulla tavalla.

Mikä minua inspiroi?

Se oli yksi talvipäivä, kun ystäväni lähetti minulle videon: Tori Amos/Winter. Viestinä oli: ”Tulit mieleeni tästä. Tää biisi vois sopia sulle”. Ja minä kuuntelin ja kuuntelin… ja sitten heräsi ajatus. Kuten Torillakin, nainen kirjoittaa ja soittaa pianolla omaa musiikkia, mullakin voisi olla kerrottavaa ja osaan soittaa. Hitto, tän jutun mä haluun kokeilla!

Mullakin voisi olla kerrottavaa ja osaan soittaa. Hitto, tän jutun mä haluun kokeilla!

Lyriikat lähtivät syntymään omista lähtökohdistani ja taidoistani käsin. Ja niin siinä kävi: tarinan kertomisen halu syntyi. Kokonaisuus, joka on nyt muodostumassa, sai alkusysäyksensä jo 20 vuotta sitten. Keskustelin mummoni kanssa hänen kuolemansa läheisyydessä eräästä luonnon ilmiöstä, jonka olimme molemmat havainneet.

Keskustelumme jäi itselleni korvan taakse ja ajattelin, että jonain päivänä kirjoitan siitä aiheesta kirjan. Tiesin, että se on kokonaisuus, jonka puran joskus jollain tavalla teksteiksi. Ja se, että se tulee tällä tavalla ilmimuotoon biiseinä, oli itsellenikin yllätys, mutta tavallaan juuri kuten pitääkin.

Uusi polku aukeaa

Sekä pop-jazz-lauluopinnot että vapaan säestyksen uudet opit ovat tuoneet minulle lisää varmuutta. Ympärilleni saamieni musiikin ammattilaisten kanssa olen avannut uuden polun elämässäni, musiikin tekemisen. Kun olen antanut aikaa luovuudelle ja kuunnellut itseäni, tunnelmia ja melodioita on alkanut syntyä pianolle. Melodioiden lisäksi aloin löytää sanoja, joilla kuvata kohtaamieni haasteiden ja uusien elämäntilanteiden herättämiä tunteita.

Porvoon Linnamäen maisemat ja jokivarren luonto ovat olleet tärkeitä inspiraation paikkoja minulle.

Kaikkea ei voi saada ulos yhteen biisiin, joten päätin jakaa ajatuksia pienempiin osiin, joista alkoi punoutua itsenäisiä kappaleita. Syntynyttä musiikkia voisi kuvailla lyyriseksi rockiksi. Porvoon Linnamäen maisemat ja jokivarren luonto ovat olleet tärkeitä inspiraation paikkoja minulle. Tarinat ja fiilikset ovat saaneet tulla, ja ne ovatkin vyöryneet sellaisella voimalla, että olisi ollut hullua olla tarttumatta niihin. Luovuus ja ilmaisutarve minussa on saanut purkautumiskanavan omien kappaleitteni kautta. On tullut sen aika.

Dream syntyi täydenkuun loisteessa

Tammikuussa 2020 oli järjettömän suuri täysikuu, joka kesti valtavan kokoisena monta yötä. Kutsutaankohan sitä super-kuuksi, vai miksi, mutta minua se piti valveilla. Tunnetusti valvon muutenkin monesti täyden kuun aikaan, mutta super-kuun loisteessa valvoessani päässäni alkoi soida kertosäe, jonka nousin kirjoittamaan muistiin.

Siitä syntyi kappale Dream. Biisien sanat alkoivat tulla englanniksi, vaikka en erityisesti missään vaiheessa ole valinnut sitä, että kirjoitan englanniksi. Inspiraation kuunteleminen ja siinä toimiminen oli voimakas kokemus. Kuvasin läheiselleni, että Dream syntyi niin, että kuu kertoi ja minä kirjoitin. Kuvaava säe Dreamista on tämä: ”Insomnia, I want to sink into sleep, anew this dream”.

Mutta uneen ei aina pääse, vaikka haluaisi…

Sinun,

Laita hyvä kiertämään

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on email

© Suunnittelupajapikseli.fi 2021